Hyvää uutta vuotta, hyvät ystävät!
Tässä on vuoden ensimmäinen jäsentiedote. Kannattaa laittaa tärkeät päivämäärät heti kalenteriin, niin ei jää paitsi hyviä kohtaamisia yhteisen harrastuksen parissa. Luvassa on kursseja ja työpajoja, ja kesällä tavataan kesäleirillä ja maalaustapahtumassa 10.7. sekä retkellä Laukon kartanolle. Jälleen on mahdollisuus osallistua mielenkiintoiselle kahden viikonlopun voimauttavan valokuvauksen kurssille pätevän ohjaajan luotsaamana. Kevään herätessä omatkin voimasi saattavat vahvistua kun antaudut tutkimaan itseäsi tai ystävääsi kuvan avulla. Tervetuloa vuosikokoukseen 15.4. ja vaikka mukaan hallitukseen päättämään yhdistyksen asioista kivassa porukassa. Uusia tekijöitä tarvitaan, ota rohkeasti yhteyttä!
● PARHAAT KIITOKSEMME Janakkalan Osuuspankille, joka Etua Elämään -kampanjassaan
myönsi yhdistykselle 680 euroa, jonka käytämme jäsentemme eduksi kurssimateriaalien ja työhuoneen tarvikkeiden hankintaan!
● ON KIITOKSEN PAIKKA myös Janakkalan kunnalle, joka vuosittain antaa yhdistyksellemme
toimintatukea, jota ilman työmme olisi aika minimaalista.
Terveisin, pj Raija Niemi
■ METALLIGRAFIIKAN KURSSI 8.–9.3.
Lähdetään liikkeelle metalligrafiikan perusteista. Tehdään perinteistä etsausta ja akvatintaa
kuparilaatalle. Myös kuivaneula tai mezzotinto käy, jos ken niitä haluaa kokeilla.
- Aika: la-su 8.–9.3. klo 10–16
- Paikka: yhdistyksen työhuone, Paturintie 2, Turenki
- Ohjaa: Paula Jalassola-Huttunen & Monica Boucht
- Hinta 40 e (sis. 1/2 arkkia paperia, värit ym. Kuparilaatoista pieni maksu koon mukaan.)
- Kurssille mahtuu enintään 8 henkilöä
- Ilmoittaudu 3.3. mennessä: paula.jalassola-huttunen@pp.inet.fi (tekstari 050 5238044)
- Ennen kurssia osallistuja saa kurssikirjeen, jossa on tarkempi ohjeistus
■ GRAFIIKAN VEDOSTUSPAJA 22.–23.3.
Omatoimista jatkotyöskentelyä edellisen kurssin pohjalta tai vanhoilta laatoilta.
Tarvittaessa materiaalimaksu käytön mukaan.
- Aika: la-su 22.–23.3. klo 10–16
- Paikka: yhdistyksen työhuone, Paturintie 2, Turenki
- Tarvikkeita voi ostaa työhuoneelta
- Ilmoittaudu: paula.jalassola-huttunen@pp.inet.fi (tekstari 050 5238044)
■ VOIMAUTTAVA VALOKUVAUS 29.–30.3. ja 5.–6.4.
Lähde tutkimaan sisintäsi taiteen ja valokuvan keinoin. Voit löytää aarteita!
Edullinen kahden viikonlopun kurssi Kimmo Hurrin asiantuntevassa ohjauksessa.
Kurssin tarkempi esittely tämän jäsenkirjeen liitteenä.
- Aika: la-su 29.–30.3. ja 5.–6.4. klo 12–17
- Paikka: yhdistyksen työhuone, Paturintie 2, Turenki
- Ohjaa Voimauttavan valokuvan menetelmäohjaaja Kimmo Hurri
- Hinta 50 e (sis. kaikki tarvikkeet. Oma kamera tai kännykkäkamera mukaan)
- Ilmoittaudu 20.3. mennessä: kimmohu@gmail.com (lisätiedot 045 77303155)
- Ennen kurssia saat pienen etukäteistehtävän ja muut ohjeet
■ VUOSIKOKOUS 15.4.2025
● Janakkalan kuvataideyhdistyksen vuosikokous pidetään tiistaina 15.4.2025 klo 18.00
yhdistyksen työhuoneella (Paturintie 2, Turenki)
● Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat.
Etsimme yhdistyksen hallitukseen uusia jäseniä.
Tule toimimaan yhteisen taideharrastuksen kehittämiseksi mukavaan porukkaan!
Ota yhteyttä pj. Raija Niemeen puheenjohtaja@janakkalankuvis.net tai 050-3642954.
TERVETULOA MUKAAN !
■ MONIMUOTOINEN GRAFIIKKA -NÄYTTELY TOUKOKUUSSA
- Ripustus ma 12.5. klo 16 (purku pe 23.5.)
- Tuo enintään kaksi grafiikantyötäsi (tekotapa ja -aika vapaat)
- Paikka: Janakkalan pääkirjaston aulagalleria IDA (Koulutie 2, Turenki)
- Ei jyrytystä, ei maksua (Osallistu ripustukseen!)
● KESÄN JA SYKSYN TAPAHTUMIA ALUSTAVASTI…
● Kesäleiri 14.–15.6. (ehkä Mallinkaisten leirikeskuksessa)
● Suuri Valtakunnallinen Maalaustapahtuma 10.7. Laurinmäen museoalueella
● Taideretki heinäkuun lopulla (esim. Laukon kartanoon)
● Maalauspäivä elokuun alussa (Ehdota kivaa paikkaa!)
● Syyskuussa piirustuskurssi 27.-28.9. Ohjaa Kukka Pitkänen!
● Maalauskurssi loka-marraskuussa (Ehdottakaa teemaa!)
● Vuosinäyttely 25.11.–18.12. (Ripustus 24.11.)
Tiedot tarkentuvat seuraavissa jäsentiedotteissa sekä kotisivulla ja Facebookissa!
Jäsenmaksuohjeet saat seuraavassa jäsentiedotteessa 2/25 huhtikuun lopulla.